Hei, waddup, terve, moido ja kaikkea siltä väliltä.
Mikäli ette ole huomanneet, en ole kovin aktiivinen ollut tämän blogin suhteen. Syy on lähinnä siinä että vaikka kirjoittaminen on mun rakastama taiteenlaji aina Sapfosta sysisuomalaisiin Timo K. Mukka- ylistyksiin asti, mun asettama rima omille teksteille on ollut usein aika epärealistisen korkealla. En tiedä onko syy siinä että toivon näillä pikkuisilla pääpieruillani haalivani menestystä ja kunniaa internetin jo valmiiksi hedelmällisestä teksiviidakosta, vai haaveilenko aavistusta pidemmällä tekstillä Finlandia- tai vähintään Runeberg- palkinnon pokkaamisen kylmiltään blogista käsin. Järki ja viimein minäkin sanon että eihän se tod niin mee. Tekstiä ja juttua kyllä riittää vaikka muille jakaa, mutta se rima on yhä niin ylhäällä ettei mun parhaatkaan feminismisavotat saa sitä juuri laskemaan. Mikä avuksi?
No, jatkossa en enää hirveästi jaksa panostaa laajoihin yhteiskunnallisiin aiheisiin ainakaan siinä suuruusluokassa, mitä ekan postauksen jälkeen visioin. Kyynisyys iskee siinä vaiheessa kun mietin että ei mun höphöpö anarkistikapina ehkä pysty instituutioita tai Sipilän hallitusta kuitenkaan kaatamaan. Henkilökohtainen olkoon poliittista. Tulevaisuudessa aion ehkä avautua laajemmin siitä miksi Tulen ja jään laulun Cersei on musta niin paras hahmo, miten identifioidun vahvasti vesikoppisten elämänkaareen ja annan parhaat vinkit siihen, miten paistetulla sipulilla ja Pirkka-nuudeleilla voi korvata täysipainoisen ja proteiinipitoisen ruokavalion. Ehkä sekaan ujutan paremmin artikuloituja pamfletteja antifasismista yms. tyydyttääkseni tarpeeni joskus vielä olla "vakavasti otettava kirjoittaja". En halua enää jäädä naamattomaksi mielipidetorveksi joka hyräilee hiljaa työnväenlauluja (sillekin on kyllä vielä paikkansa).
*
Kesä on ollut tosi super ja ebin sekä tasapainoisen punaviinifilosofinen että ehdan poliittinenkin. Viimeisellä käynnilläni lapsuudenkodissa myös sisäilman mikrobipöpöt pääsivät tervehtimään kaupunkilaistunutta immuunijärjestelmääni, ja nyt olen kärvistellyt kohtalaisen kiusallisessa flunssassa kohta viikon päivät. Hauskinta mun flunssailussa on aina se kun aivojen koostumus alkaa vastata ylikypsää vesimelonia ja sit mulla vuotaa kaikki kasvojen ruumiinaukot vettä ja räkää (siemeniä ei onneksi mutta you get the gist). Oon todennu että ainakin mun silmien vihreys erottuu kauniisti punertavan, itkuisen hiussuoniviidakon seasta. Onneksi ibuprofeeni on ystävä.
Haluaisin piirtää mutta kynä ei pysy kädessä ja mulla on nyt n. 0% chilliä digitaalisen piirtämisen kanssa. On myös käynyt ilmi että mun intohimoinen viha piirtopöydällä kirjoittamiseen ei johdukaan pelkästään käsialan subjektiivisesta paskuudesta vaan mun käsien kirjoitusasennosta, joka on lievästi sanottuna aika konkkelo. Koetan vähän suoristaa sitä ja koittaa sitten uudelleen. Tylsien aikojen positiivisena juttuna on aina ihana stressittömyys ja zen-tila, mitä ei edes huomaa kun syksy taas pian tekee kuvainnollisen alakoukun meidän kaikkien kohdalle. Ainakin minun. Itse ajattelin valmistautua ostamalla jostain ihka uuden ja katu-uskottavan takin jotta voin hehkua glitteriä synkimmän kaamoksenkin keskellä, paljon chai-teetä ja juustohöylän.
 |
| Flunssan kahdet kasvot. |
Voimia tulevaan talveen,
- Sumu 28.8.2017
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti